PIANISTIT

Piia

piia.jpgKlassiselta taustalta monipuoliseksi viihdepianistiksi kehittynyt Ohjelmatoimisto Piano & Viihteen yrittäjä, pianisti Piia Kärnä on keikkaillut aktiivisesti 15 vuoden ajan ravintoloissa, erilaisissa tilaisuuksissa sekä säestäjänä. Nykyisin hän musisoi myös Duo sekä Trio Songbirdsin riveissä sekä yhdessä laulaja Maarit Auran kanssa metalliduona. Hän on omistautunut viihdepianon soitolle, jolle ei löydy rajoituksia. Piian laaja musiikkimaku takaa sen, että hänen  keikoillaan voidaan kuulla niin Piaffin chansoneita, Beatlesiä, tangoja tai lattarirytmejä, toivelauluja unohtamatta. Piialle musisoinnista on tullut harrastuksen pohjalta erittäin mieleistä työtä, jossa hän pääsee kehittämään ja ilmaisemaan itseään sekä olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. “On hauskaa, kun ihmiset tulevat pyytämään keikoillani toivekappaleita. Siinä pääsee parhaiten testaamaan omaa ammattitaitoaan!”. Tärkeimpänä muusikon työssä Piia pitää tunneilmaisua, sillä hänen mukaansa ei ole olemassa kappaletta ilman persoonallista tunnelatausta. Omiin soittosuosikkeihinsa Piia luettelee mm. Lapin kesän sekä Oscar Petersonin Hymn to Freedom.

Ruut

Ruuth.jpgRuut on soittanut klassista pianoa 19 vuotta Tampereen konservatoriossa, jossa hän suoritti ammattitutkinnon vuonna 2004. Viimeiset 6 vuotta hän on tehnyt aktiivisesti keikkaa ravintolapianistina. Ruut on valoisa esiintyjä ja soittaa tyylikästä kevyttä musiikkia, jatsahtavia viihdemusiikin klassikoita ja ikivihreitä. Keikalla voi kuulla muun muassa elokuvamusiikkia kuten “La Strada” tai “As Time goes by”, suomalaisia toivelauluja kuten “On hetki”, swengaavaa bossanovaa kuten “Dindi” sekä jazz-standardeja kuten “Lullaby of Birdland” -ja monia monia muita kappaleita aina Stewe Wonderista Dinah Washingtoniin. Ruut sopii erittäin hyvin pianistiksi häihin, coctail-juhliin ja erilaisiin yritysten tilaisuuksiin esimerkiksi ruokailun taustamuusikoksi. Ruut  on tehnyt lisäksi kanttorin töitä.

Laura

laura_lintulaLaura on musiikin ammattilainen, joka tällä hetkellä toimii musiikkiopiston rehtorina. Hän on esiintynyt vuodesta 1992 lähtien erilaisissa kokoonpanoissa niin viulistina kuin pianistinakin, laulaen sekä yksin. Esiintymisiä on matkan varrella kertynyt yli tuhat. Laura soittaa kaikenlaista musiikkia jazzista klassiseen nykymusiikkiin.
Ravintolapianistina sydäntä lähellä ovat etenkin jazzstandardit.  Tänä päivänä hallintotöiden viedessä suurimman osan Lauran ajasta hän keikkailee lähinnä viihdepianistina sekä viulistina. Lauran soittosuosikkeihin kuuluvat jazzin puolelta “Georgia” sekä “My funny Valentine”.

 

Arto

artoArto on harrastanut soittamista lapsuudesta asti ja aikuisuuden kynnyksellä nuori muusikko aloitti myös musiikin tekemisen. Media-alan opintojen myötä harrastuksesta tuli ammatti ja työskentely muun muassa ääni- ja musiikkialan yrittäjänä vei mukanaan.

Kolmenkympin korvilla Arto kävi lisäksi suorittamassa muusikkokoulutuksen Helsingin Pop & Jazz konservatoriossa. Tässä vaiheessa alkoi myös vähitellen konretisoitua pitkään muhinut idea julkaista omia pianosävellyksiä ja syksyllä 2013 Arto julkaisikin esikoispianolevynsä In Touch. Arton soittotyyli on romanttinen ja tunteikas. Säveltäjistä Chopin on vaikuttanut häneen eniten ja tämän toki kuulee hänen puolalaista kaihoa henkivästä soitostaan. Arto kokee vahvuudekseen kyvyn eläytyä musiikkiin kokonaisuutena. Kappale saa joka kerta hieman erilaisen ulkoasun riippuen sen hetkisestä tunnelmasta ja ilmapiiristä. Tämä tuo musiikkiin lisää mielenkiintoa kun tuttu kappale kuullaan aina hieman erilaisena. Säveltämistaustan ansiosta Artolle on myös kehittynyt kyky luoda musiikkia hetkessä, jolloin soittaminen ja säveltäminen ikäänkuin yhdistyvät saumattomasti ja lopputuloksena kuullaan uusi kappale. Arton soitto sopii hyvin esimerkiksi ruokailun taustalle tai solistin säestäjäksi. Hänen repertuaarissa kuulee melko varmasti esimerkiksi Tapio Rautavaaran tunnetuksi tekemän kappaleen Kulkuri Ja Joutsen sekä Louis Armstrongin What a Wonderful World.

Joonas

j_mikkila_pieniSibelius-Akatemiassa opiskeleva Joonas on monipuolinen freelance-muusikko. Hän työskentelee pianistina teattereissa ja erityylisissä bändeissä, jota kautta hänen ohjelmistonsa on hyvin laaja. Pianonsoittoon Joonaksella on klassinen pohjakoulutus, jonka päälle hän laajentanut osaamistaan viihdemusiikin ja jazzin suuntaan. Joonaksen laajasta repertuaarista on mahdollista muotoilla juuri tilaisuuteen sopiva kokonaisuus.