Tankotanssitaiteilija Henriikka Roo

_TomiRehell2 (2)Pienen ikänsä tanssia monipuolisesti harrastanut Henriikka sai kipinän esiintyvän taitelijan työhön Tampereen teknillisen yliopiston musiikkiteatterikerho NääsPeksissä. Henriikka huomasi nauttivansa esiintymisestä ja samalla hän löysi tankotanssin kuin sattumalta ja suuntasi heti lajin alkeiskurssille.  Liikunnallisesti erittäin lahjakasta Henriikkaa kiehtoi yli kaiken tangon rajattomat mahdollisuudet ja erityisesti painottomuuden illuusio, jota myös baletissa tavoitellaan.

Parissa vuodessa Henriikka oli jo kehittynyt vakavasti otettavaksi tankotaiteilijaksi ja vuodesta 2010 alkaen hän on saavuttanut useita sekä kansallisen että kansainvälisen tason parhaita sijoja tankotanssikisoissa.  Suomessa suuren yleisön tietoisuuteen valloittava Henriikka rynnisti  päästessään  tv:n kykykilpailun finaaliin vuonna 2011. Viimeksi Henriikka hankki kansainvälistä esiintymiskokemusta Hong Kongin edustalla Macaun saarella esiintyen tangolla osana Casinon showta koko tammikuun 2014.

Henriikalle tankotanssi on akrobaattista ja koreografista tanssia, jossa musiikilla on luonnollisesti tärkeä rooli. Hänelle laji on yhtä lailla taidetta sekä urheilua, korkeatasoista viihdettä joka sopii niin  häihin, gaalailtoihin kuin yritysjuhliinkin.  Uusimpana mausteena Henriikan esityksissä on livepianisti, joka tuo  esitykseen hienon ripauksen uutta, yllätyksellistä tunnelmaa!

Facebook
YouTube
Instagram