Flamencokitaristi Toni Jokiniitty

Suomen flamencokitarIMG_5301istien huippuihin kuuluva Toni Jokiniitty on tullut monille tutuksi soolokonserttien, TV-esiintymisten, erilaisten teatteri- ja tanssiproduktioiden sekä kansainvälisen yhtyeensä Toni Jokiniitty Ensemblen myötä. Flamencoa sen pääkaupungissa Sevillassa opiskelleen Tonin musisointi on viime aikoina saanut tunnustusta myös espanjalaisten alan huippujen keskuudessa. Hänet on nähty mm. kitaristilegenda Vicente Amigon lämmittelijänä tämän Suomen-konsertissa.

Toni on myös tuottelias säveltäjä, ja on säveltänyt flamencokitaralle laajan ja monipuolisen ohjelmiston. Toni on käytettävissä keikoille joko yksin tai osana isompaa kokoonpanoa. Toni esiintyy myös  autenttisen ja tulisen  flamencotanssijan ja -laulajan kera. Jos haussa on tunnelmallista instrumentaalimusiikkia, Toni voi esiintyä viisihenkisen yhtyeensä kanssa tai duona toisen kitaristin kanssa. Toni esiintyy tarvittaessa myös espanjankielisenä trubaduurina laulaen musiikkia eri espanjankielisistä maista. Tällöin ilmoille soivat vanhat tutut melodiat kuten Guantanamera sekä Besame mucho.

IMG_5827

Facebook
YouTube
Instagram